keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuden vuoden uutisia

Sen lisäksi, että aloitin Vampire Diaries - Stefan's Diaries kirjasarjan kolmannen kirjan tässä taannoin, päätin rinnalla lukaista myös juuri saamani The Shadowhunter's Codexin. Muutaman päivän sisällä olen myös katsellut neljä levyllistä Vampyyripäiväkirjat tv-sarjan neljättä kautta. Yhtä jaksoa vaille levyllinen sarjaa on vielä jäljellä.

Lisäksi olen ostanut ja saanut tukun mielenkiintoisia valokuvaukseen liittyviä opuksia tässä muutaman viikon sisällä. Kameran mukana sain kaupan päälle uudemman painoksen jo minulla olevasta Parempia kuvia Canon EOS -järjestelmäkameralla kirjasta (9.painos).

Itse ostin vähän ennen joulua alennusmyynnissä olleen paksun opuksen (882 sivua) Suuri Digikuvauskirja.
Kaiken lisäksi kaksi kameraostostani poiki siten, että molempien kameroiden mukana saapui kortti, jolla sai tilata yhden ilmaisen kirjan Docendolta.


Valitsin Canon EOS 600D:n kylkiäiseksi Hannu Hautalan upean kirjan Luontokuvausopas ja Canon Powershotin kanssa Mika Karhulahden hyödyllisen kirjan Valokuvaajan tekniikkaopas.

Koska "Onni" on ollut enemmän kuin antelias jo viimeaikoina, sain myös tietää, että olin voittanut Canonin järjestämän viikkoarvonnan pääpalkinnon juuri ennen joulua.

Eikä siinäkään vielä kaikki. Tänään sain kuulla voittaneeni myös Sheferijm -kirjablogin viime vuoden Lukuhaasteen kirjapalkinnon: Kirjallisen muistikirjan, jossa on otteita Jane Austenin kirjoista Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Järki ja tunteet.

IHANAA ALKAVAA KIRJAVUOTTA 2014!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti