No niin, Viisikko on luettu kannesta kanteen ja on aika tehdä jonkinlainen yhteenveto koetusta ja luetusta.
Ensin ihan lyhyesti faktaa kirjasta, vaikka kaikkihan Viisikon tietysti tuntevat.
VIISIKKO
Enid Blytonin huippusuositussa kirjasarjassa seikkailevat kolme vähän toisella kymmenellä olevaa sisarusta Leo 12v, Dick 11v ja Anne 10v, sekä heidän serkkunsa Pauli, joka oikesti on tyttö nimeltään Paula, mutta joka inhoaa syvästi sekä nimeään, että sitä, että häntä kutsutaan tytöksi. Paulilla on myös suuri sekarotuinen koira, jota hän rakastaa ja puolustaa intohimoisesti. Koiran nimi on Tim. Tim kulkee tytön mukana kaikkialla ja kun serkukset kokoontuvat, Tim on yksi heistä.
Pauli asuu Kirrin Bay -nimisessä paikassa, jonka yhteyteen kuuluu myös Kirrin-saari, jossa monet seikkailutkin koetaan.
VIISIKON UUDET SEIKKAILUT
Tällä kertaa Pauli saa serkukset vieraakseen joululoman ajaksi, koska Leon ja muiden sisarusten äiti on sairastunut, eikä voi ottaa sisäoppilaitoksista palaavia lapsia luokseen. Paulin isä on vähän äreä, omissa oloissaan viihtyvä tiedemies, joka ei hirveästi lapsia ymmärrä, eikä jaksa heidän äänekästä hyörimistään ja äiti taas vastaavasti lempeä, mutta voimakas äitihahmo.
Lasten harmiksi poikien isä on pyytänyt Paulin isää hankkimaan loman ajaksi lapsille kotiopettajan, koska he eivät ole pärjänneet koulussa hyvin ja ovat joutuneet olemaan paljon poissa lukukauden aikana. Alusta saakka erityisesti Pauli tuntee vihamielisyyttä kotiopettajaa kohtaan, koska Tim osoittaa heti ensi näkemältä, ettei pidä miehestä lainkaan. Eikä vähemmän vaikuta sekään, että opettaja pyynnöstä huolimatta sinnikkäästi kutsuu Paulia PAULAKSI. Tyttö on raivoissaan siitä, että hänen on oltava mukana tunneilla, mutta vieläkin enemmän hän suuttuu, kun opettaja pakottaa hänet jättämään Timin pois huoneesta. Lopulta tilanne kärjistyy niin, että opettaja saa Paulin isän päättämään, että koiran tulee pysyä ulkona ja kun Pauli kapinoi tätä vastaan, hän ei saa enää edes tavata koiraansa, vaan on jäätävä huoneeseensa yksin miettimään "tekosiaan".
Kaiken tämän opiskeluun liittyvän touhun ohella tapahtuu kuitenkin kummia. Ensin lapset tutustuvat Paulin suvulle kuuluneeseen vanhaan farmiin, jonka huoneissa sijaitsee salaluukkuja, ovia ym. jännittävää. He tutkivat niitä innokkaasti, kunnes löytävät vanhan rievun, jossa on kummallisia merkkejä ja mitä ilmeisemmin tekstiä vanhaksi latinaksi. Lapset eivät saa selvää sen tarkoituksesta yhtä lausetta lukuunottamatta. VIA OCCULTA tarkoittaa Leon mielestä Salaista tietä ja nuo sanat saavat lapset innostumaan entistäkin enemmän. He haluavat ehdottomasti löytää tuon tien.
Tarina jatkuu siten, että kotiopettajan suosiollisella avustuksella Pauli näyttää yhä enemmän kiukuttelevalta ja hankalalta lapselta ja Paulin isä taas jakaa tärkeiden tieteellisten kokeidensa vaiheetkin niistä kiinnostuneen opettajan kanssa. Sitten eräänä yönä katoaa tiedemiehen tärkeät tulokset ja juuri tehtyjen kokeiden koeputket rikotaan. Kuka on sen takana? Talo on lumen saartama, eikä kukaan lapsista tekisi sellaista. Vai tekisikö? Katseet kääntyvät Pauliin, joka oli juuri samana yönä hakenut Timin sisään, sääliessään kylmissään yskivää ystäväänsä ja vienyt sen isänsä työhuoneeseen lämpimään ja lääkittäväksi. Kun lääkepullo aamulla löytyy, epäilys - varsinkin opettajan taholta tullut, kohdistuu tietysti Pauliin.
Pauli saa kuin saakin isänsä vakuuttuneeksi syyttömyydestään. Yöllisestä käynnistä oli sekin hyöty, että hän keksi salaisen tien alkulähteen. Se sijaitsikin heidän kotonaan, eikä suinkaan farmilla, jossa he aluksi olivat sen luulleet sijaitsevan. Eräänä yönä lapset sitten lähtivät tutkimaan työhuoneen seinää, löytääkseen jonkin avausmekanismin. Kuinka ollakaan, se löytyi ja heidän ihastuksekseen lattiaan avautui aukko, josta he laskeutuivat kaikki salakäytävään. Pitkän matkan kuljettuaan he saapuivat käytävän toiseen päähän, jonka oviaukko osoittautui olevan farmilla ja juuri sen komeron takaseinässä, jota he olivat jo käyneet katsomassa aiemmalla käynnillään. Kaiken lisäksi siinä huoneessa asui toinen niistä oudoista taiteilijoista, joita opettaja ei ollut muka tuntenut, mutta jotka Pauli oli nähnyt juttelevan opettajan kanssa.
Jännittävien hetkien jälkeen, taiteilijat kuuluivat saapuvan huoneitaan kohti, eikä Paulin isän papereita vielä ollut löydetty. Lapset olivat etsineet kaikkialta - turhaan! Juuri, kun taiteilijat pääsivät huoneeseen, Pauli huomasi vahingossa, että sadetakin taskusta pilkotti jotain papereita. Hän nappasi ne nopeasti mukaansa ja laskeutui salakäytävään ihan viime hetkellä. Taiteilijat olivat kuulleet ääniä huoneestaan ja koska lapset olivat lukinneet ovet, he tietysti tajusivat, että joku oli käynyt hakemassa nuo tärkeät paperit. Tim hermostui samaan aikaan alhaalla pimeässä käytävässä ja alkoi ulvoa korviasärkevästi. Nuo kaksi taiteilijoiksi naamioitunutta roistoa kuulivat tietysti äänen ja tajusivat, että se kuului komeron suunnalta. He lähtivät heti ajamaan lapsia takaa. Kun Anne satutti juostessaan jalkansa, Leo joutui lähes kantamaan pikkusiskoaan ja miehet lähestyivät jo uhkaavan lähellä. Silloin Pauli lykkäsi paperit Dickille ja käski toisten lähteä edellä pakoon. Hän jäisi Timin kanssa pidättelemään miehiä siksi aikaa, että paperit ja loukkaantunut Anne pääsisivät turvaan.
Seikkailu huipentui, kun Tim pelotti miehet pois, Paulin isä sai paperinsa takaisin Leon kertomuksen kera ja lapset sulkivat sairaana olevan kotiopettajansa lukkojen taakse huoneeseensa. Seuraavan yön Tim vahti työhuoneen salaluukulla mahdollisia vieraita ja sellaisia se saikin. Lopulta myös nämä kaksi valetaiteilijaa joutuivat kiikkiin ja suljettiin opettajaystävänsä kanssa samaan huoneeseen odottamaan poliisin tuloa. Luonnollisesti sen loman opiskelut olivat ohitse ja lapset saivat pitää lopun lomaa vapaata. Tim pääsi jälleen sisään nukkumaan ja Paulin isä pyysi anteeksi, ettei ollut uskonut häntä, vaan rangaissut sekä tyttöä, että koiraa, vaikka opettaja oli ollut kaikkeen syyllinen.
***
Lopputuloksena mainittakoon, että kirja kokonaisuudessaan vie vielä vuosien jälkeenkin mennessään, vaikka nuorten kirja onkin. Usein käy niin, että kun katselee esim. vanhoja tv-ohjelmia uusintoina, ne tuntuvat uskomattoman naiiveilta tai aikansa eläneiltä. Johtuneeko pitkästä lukemattomuudesta vai kirjailijan hyvyydestä, minusta tämä kirja ei ole ajan kuluessa menettänyt viehätystään.
-kirjatoukka 2010-
