Kun aloitin lukemaan vähän aikaa sitten saapunutta Becca Fitzpatrickin Enkelisaagan viimeistä osaa Loppusoitto, tulin heti alkusivuilla siihen tulokseen, että minulla ei ole harmainta havaintoa enää, mitä edellisessä osassa tapahtui. En tunnistanut henkilöitä nimistä, enkä tajunnut mitä he kirjassa touhusivat. Niinpä olin pakotettu nappaamaan hyllystä edellisen osan, "Hiljaisuus" ja lukemaan sen kokonaan ennen uuden kirjan aloittamista. Toki tapahtumat palautuivat kirjaa lukiessa pikku hiljaa mieleen, mutta tosiaankin, mielestäni kirjan osien välillä oli vähän liian pitkä aika, tai sitten olen vain lukenut niin valtavan määrän muita kirjasarjoja tässä välissä, että tällainen muutaman kirjan kohtalaisen uusi sarja jo ehti vaipua kokonaan unholaan.Nyt on Loppusoitto kirjakin jo kohta puolessa välissä. Sen jälkeen jonossa jo odottelee toinen toistaan houkuttelevampia kirjoja. On tosiaan mistä valita.
En tiedä ottaisiko seuraavaksi käteensä juuri tulleen Alyson Noëlin Kuolemattomat -sarjan "Kirkas Tähti" kirjan, vai kahlaisiko välillä taas yhden jättipaksun Mustan Tikarin Veljeskunta kirjan. Edellisessä, eli seitsemännessä kirjassa "Koston rakastaja" meni järkyttävän paljon aikaa, mutta lopulta sain senkin päätökseen. Oli uuvuttavaa tietää, että kirja odottaa lukijaansa, mutta aikaa ei vain ollut. Vaikka Koston rakastaja oli mielestäni alussa vähän puuduttava tarkkoine kuvauksineen Rehvengestä ja hänen touhuistaan, niin loppua kohden se vei kyllä huimaa kyytiä mennessään.
