tiistai 12. toukokuuta 2020

Lukemattomia kirjoja

Palasin juuri kirjapaketin hakureissulta. Sain käteeni kaksi samankokoista laatikkoa ja arvasin heti, että toinen paketeista on kadoksiin joutunut lähetys ja toinen taas sen tilalle tilaamani uusi lähetys, jossa tismalleen samat kirjat sisällä. Varmuuden vuoksi raahasin ne kuitenkin kotiin tarkastamista varten ja niinhän se on, että nyt minulla on kaikki neljä kirjaa kahteen kertaan. Onneksi olen saanut luvan palauttaa toisen lähetyksen, jos ja kun se joskus ilmestyy.

Nyt minulla on jo niin paljon "lukemattomia kirjoja", että on parasta hillitä tilaamisinnostusta hetkeksi. Koska olen aikaa sitten hurahtanut täysin Cassandra Claren kirjoittamiin kirjoihin, niin mainittakoon ensin ne. Myös J.R.Wardin, Lee Childin, Elina Rouhiaisen ja Sally Greenin kirjoja on vielä odottamassa vuoroaan.
Lukemassa olen tällä hetkellä The Bane Chronicles -kirjaa, joka minulla on ollut jo monta vuotta hyllyssä, mutta jäänyt aina kesken. Nyt olen päättänyt sen lukea loppuun uudelle innolla. Jotenkin sen lukeminen tuntuu nyt jopa helpommalta ja kiinnostavammalta, kun voi mielessään kuvitella tv-sarjassa tutuksi tulleen Magnus Banen sen tapahtumiin.

Muut alla kuvatut ja lukemista odottavat ihanuudet ovat:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti